Lounais-Suomen aluekerho kutsuu kaikki paimensukuiset omistajineen Raisioon Vanton koirankoulutushalliin (Vantontie 68, Raisio, keltainen halli) viettämään puuhapäivää 6.12 klo 12.00- 14.00. Myös muiden PLS-aluekerhojen jäsenet ovat tervetulleita mukaan!
Treffien teemana Arkitaidot: harjoitellaan kontaktinpitoa, ohittamista ja muita tärkeitä koiran perustaitoja.
Ohjaajana aluekerhon omaa väkeä: Maria Leino apulaisenaan Terhi Niittyaro-Pettersson.
Päasiassa teemana on kuitenkin yhdessäolo, toisiimme tutustuminen ja hauskanpito mukavassa paimensukuisseurassa. Nautitaan siis myös yhteiset glögit ja jutellaan mukavia, ja jos paikalla on pentuja, niin lopuksi voisimme järjestää pienet pentupeuhut 😊 ja isommat koirat voivat halutessaan sillä aikaa tehdä vaikka pienen yhteiskävelyn ulkosalla.
Ilmoita tulostasi joko FB:n tapahtumaketjussa taikka sähköpostilla terhinp at live.com.
Kerro miten monta ihmistä teiltä tulee (glögitarjoilua varten) ja koiran nimi ja ikä.
Ilmoittautuessasi voit myös kertoa, jos sinulla on jokin erityinen haaste (käytös-) koirasi kanssa, niin voimme sitten tavatessamme miettiä asiaan ratkaisua.
Osallistumisen hinta on 2 euroa/hlö (glögitarjoilu), voi maksaa käteisellä paikan päällä (tasaraha) taikka MobilePaylla p. 050 424 2843/Terhi NP .
Tervetuloa Paimensukuisen Lapinkoiran Seura r.y:n Lounais-Suomen aluekerhon sivuille.
Näytetään tekstit, joissa on tunniste koulutus 2017. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste koulutus 2017. Näytä kaikki tekstit
perjantai 3. marraskuuta 2017
keskiviikko 20. syyskuuta 2017
Luoksetulokurssi lokakuussa
Luoksetulo on tärkeimpiä taitoja, jonka voit koirallesi opettaa, mahdollisesti tärkein! Toimiva luoksetulo tuo varmuutta koiran vapaanapitoon ja taito voi joskus jopa pelastaa koirasi hengen.
Aluekerho järjestää paimensukuisille lapinkoirille luoksetulokurssin, joka antaa sinulle valmiudet vahvistaa luoksetuloa, niin että koirasi tulee kutsusta luokse tilanteessa kuin tilanteessa.
Kurssi on tarkoitettu PLS:n jäsenille ja etusija on ps- lapinkoirilla.
Kouluttajat
Kurssin kouluttajina toimivat Koirankodan kouluttajat Johanna ja Eva (tai jompikumpi heistä). Kurssipaikka on Koirankodan koulutuspiha ja -halli osoitteessa Inkilänkatu 4, Turku.
Kurssiajat
Kurssipäivät ovat lauantaisin, tarkemmat kellonajat tarkentuvat lähempänä kurssia, alla summittaiset "suurinpiirtein - ajat":
- 14.10 klo 13-15 välillä
- 21.10 klo 13-15 välillä
- 28.10 klo 14 -16 välillä
Hinta
Kurssin hinta täsmentyy sen mukaan minkä verran osallistujia kurssille ilmoittautuu. Kurssin hinta osallistujille liikkuu 0 euron - 15 euron välillä.
Ilmoittautuminen
Ilmoittaudu joko Facebookissa kurssia koskevassa ketjussa tai
sähköpostilla terhinp at live.com (kirjaa at -sanan tilalle @-merkki ja tyhjät pois)
Kun ilmoittaudut, kerro nimitietojesi lisäksi sähköpostiosoitteesi sekä lisäksi koirasi nimi (virallinen ja kutsumanimi) sekä sen ikä.
lauantai 25. helmikuuta 2017
KATSELMUSTREENIT maaliskuussa, tule mukaan!
HUOM! Huomaa muuttunut päivämäärä! 5.4.2017 pvän treeni peruuntuu ja viimeinen treenikerta on 12.4. klo 18.00!
Hei! Katselmus on nurkan takana ja tällä kertaa täällä ihan meidän lounais-suomalaisten omilla kulmilla Liedon Zoolandiassa!
Tule mukaan aluekerhon katselmustreeneihin, niin saat esimakua siitä mitä katselmuksessa tapahtuu!
Treenataan kehäkäytöstä, käsiteltävänä oloa ja muiden koirien kanssa olemista.
Samalla ohitustaidotkin saavat kertausta :)
Näitä ja muitakin asioita pääset harjoittelemaan paimensukuisten Katselmustreeneissä
Turussa Assistentinkadun kentällä keskiviikkoisin 15.3, 22.3 ja5.4.2017 12.4.2017 klo 18.00.
Erllistä ilmoittautumista ei tarvita - riittää, että ilmestyt paimensukuisesi kanssa paikalle.
Näihin perustaitoharjoituksiin kannattaa osallistua vaikka ei olisikaan osallistumassa katselmukseen.
Treenin ohjaa aluekerhon Kirsi Saarinen (kiitos Kirsi!).
Ota mukaan paljon koiran mielestä herkullisia, helposti nieltäviä nameja ja iltaruoka kannattaa antaa vasta treenikerran jälkeen, jotta koiralla on mahanpohjassa motivoiva, pikku nälkä :)
Jos sinulla on kysymyksiä treeneistä, voit olla yhteydessä vaikkapa osoitteella terhinp at gmail.com (jätä välilyönnit pois ja korvaa at @-merkillä) taikka kirjaa kysymyksesi aluekerhon FB-palstalle.
Nähdään treeneissä! 😊
Huom! Paimensukuisten lapinkoirien katselmuksessa ei koiralta vaadita mitään erityisten käyttäytymis- tai tottelevaisuussääntöjen hallintaa. Kaikki paimensukuiset lapinkoirat ovat tervetulleita katselmukseen, kyseessähän ei ole näyttely vaan koko perheen tapahtuma, jonka tarkoitus on antaa käsitys ps-lapinkoiran tämän hetkisestä kannasta.
Hei! Katselmus on nurkan takana ja tällä kertaa täällä ihan meidän lounais-suomalaisten omilla kulmilla Liedon Zoolandiassa!
Tule mukaan aluekerhon katselmustreeneihin, niin saat esimakua siitä mitä katselmuksessa tapahtuu!
Treenataan kehäkäytöstä, käsiteltävänä oloa ja muiden koirien kanssa olemista.
Samalla ohitustaidotkin saavat kertausta :)
Näitä ja muitakin asioita pääset harjoittelemaan paimensukuisten Katselmustreeneissä
Turussa Assistentinkadun kentällä keskiviikkoisin 15.3, 22.3 ja
Erllistä ilmoittautumista ei tarvita - riittää, että ilmestyt paimensukuisesi kanssa paikalle.
Näihin perustaitoharjoituksiin kannattaa osallistua vaikka ei olisikaan osallistumassa katselmukseen.
Treenin ohjaa aluekerhon Kirsi Saarinen (kiitos Kirsi!).
Ota mukaan paljon koiran mielestä herkullisia, helposti nieltäviä nameja ja iltaruoka kannattaa antaa vasta treenikerran jälkeen, jotta koiralla on mahanpohjassa motivoiva, pikku nälkä :)
| Kuva aluekerhon katselmustreeneistä keväällä 2015 Klikkaamalla kuvaa näet sen suurempana |
Nähdään treeneissä! 😊
Huom! Paimensukuisten lapinkoirien katselmuksessa ei koiralta vaadita mitään erityisten käyttäytymis- tai tottelevaisuussääntöjen hallintaa. Kaikki paimensukuiset lapinkoirat ovat tervetulleita katselmukseen, kyseessähän ei ole näyttely vaan koko perheen tapahtuma, jonka tarkoitus on antaa käsitys ps-lapinkoiran tämän hetkisestä kannasta.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)