perjantai 8. joulukuuta 2017

Luoksetulokurssin tunnelmia

Syksyllä alukerhon jäsenillä oli mahdollisuus osallistua luoksetulokurssille, koiran kanssa tai kuunteluoppilaana. Kolmen kerran kurssi toteutettiin turkulaisessa Koirankota-koirakoulussa.
Luoksetulon vahvistamiseen edettiin vaihe vaiheelta käytöstä vahvistaen ja tietenkin positiivisin koulutusmenetelmin =) . Paljon muutakin ajateltavaa kurssilta tuli, esimerkiksi palkkauksen suhteen ja sen, miten pieniksi palasiksi koulutus kannattaa jakaa.

Ohessa kuvamateriaalia tuosta päivästä. Kuvat Terhi Niittyaro-Pettersson, paitsi alempana Wiiman juoksukuva Katja Anttilan ottama:
(pari kuvaa per koira ja koiran nimi lukee ylimmäisen kuvan alla)


 Aino eli Kerro minulle Rovaniemen markkinoilla


 Hertta eli Kajaskiven Helmien Helmi


 Kerttu eli Neilikkapirkko


 Manna eli Villi-Joikhu Vikkelä Eka Sininen



 Niehku. Iki-Wanhan Hilja Unipeski


 Wiima eli Villi-Joikhu Lumihohto




perjantai 3. marraskuuta 2017

Paimensukuisten puuhapäivä 6.12 Vantolla

Lounais-Suomen aluekerho kutsuu kaikki paimensukuiset omistajineen Raisioon Vanton koirankoulutushalliin (Vantontie 68, Raisio, keltainen halli) viettämään puuhapäivää 6.12 klo 12.00- 14.00. Myös muiden PLS-aluekerhojen jäsenet ovat tervetulleita mukaan!

Treffien teemana Arkitaidot: harjoitellaan kontaktinpitoa, ohittamista ja muita tärkeitä koiran perustaitoja.
Ohjaajana aluekerhon omaa väkeä: Maria Leino apulaisenaan Terhi Niittyaro-Pettersson.

Päasiassa teemana on kuitenkin yhdessäolo, toisiimme tutustuminen ja hauskanpito mukavassa paimensukuisseurassa. Nautitaan siis myös yhteiset glögit ja jutellaan mukavia, ja jos paikalla on pentuja, niin lopuksi voisimme järjestää pienet pentupeuhut 😊 ja isommat koirat voivat halutessaan sillä aikaa tehdä vaikka pienen yhteiskävelyn ulkosalla.



Ilmoita tulostasi joko FB:n tapahtumaketjussa taikka sähköpostilla terhinp at live.com.
Kerro miten monta ihmistä teiltä tulee (glögitarjoilua varten) ja koiran nimi ja ikä.

Ilmoittautuessasi voit myös kertoa, jos sinulla on jokin erityinen haaste (käytös-) koirasi kanssa, niin voimme sitten tavatessamme miettiä asiaan ratkaisua.

Osallistumisen hinta on 2 euroa/hlö (glögitarjoilu), voi maksaa käteisellä paikan päällä (tasaraha) taikka MobilePaylla p. 050 424 2843/Terhi NP .


keskiviikko 20. syyskuuta 2017

Luoksetulokurssi lokakuussa



Luoksetulo on tärkeimpiä taitoja, jonka voit koirallesi opettaa, mahdollisesti tärkein! Toimiva luoksetulo tuo varmuutta koiran vapaanapitoon ja taito voi joskus jopa pelastaa koirasi hengen.

Aluekerho järjestää paimensukuisille lapinkoirille luoksetulokurssin, joka antaa sinulle valmiudet vahvistaa luoksetuloa, niin että koirasi tulee kutsusta luokse tilanteessa kuin tilanteessa.
Kurssi on tarkoitettu PLS:n jäsenille ja etusija on ps- lapinkoirilla.


Kouluttajat
Kurssin kouluttajina toimivat Koirankodan kouluttajat Johanna ja Eva (tai jompikumpi heistä). Kurssipaikka on Koirankodan koulutuspiha ja -halli osoitteessa Inkilänkatu 4, Turku.

Kurssiajat
Kurssipäivät ovat lauantaisin, tarkemmat kellonajat tarkentuvat lähempänä kurssia, alla summittaiset "suurinpiirtein - ajat":
  • 14.10 klo 13-15 välillä
  • 21.10 klo 13-15 välillä
  • 28.10 klo 14 -16 välillä

Hinta

Kurssin hinta täsmentyy sen mukaan minkä verran osallistujia kurssille ilmoittautuu. Kurssin hinta osallistujille liikkuu 0 euron - 15 euron välillä.

Ilmoittautuminen
Ilmoittaudu joko Facebookissa kurssia koskevassa ketjussa tai
sähköpostilla terhinp at live.com (kirjaa at -sanan tilalle @-merkki ja tyhjät pois)
Kun ilmoittaudut, kerro nimitietojesi lisäksi sähköpostiosoitteesi sekä lisäksi koirasi nimi (virallinen ja kutsumanimi) sekä sen ikä.


tiistai 4. huhtikuuta 2017

Katselmustreenit 12.4.2017

Hei!

Joudumme siirtämään 5.4. suunniteltua katselmustreeniä ja viimeinen treenikerta onkin 12.4.2017 klo 18.00. Toivottavasti tämä viesti tavoittaa kaikki eikä kukaan seiso turhaan kentällä peruutusvuorolla.

Ja kohta nähdään myös katselmuksessa! :)


lauantai 25. helmikuuta 2017

KATSELMUSTREENIT maaliskuussa, tule mukaan!

HUOM! Huomaa muuttunut päivämäärä! 5.4.2017 pvän treeni peruuntuu ja viimeinen treenikerta on 12.4. klo 18.00!

Hei! Katselmus on nurkan takana ja tällä kertaa täällä ihan meidän lounais-suomalaisten omilla kulmilla Liedon Zoolandiassa!

Tule mukaan aluekerhon katselmustreeneihin, niin saat esimakua siitä mitä katselmuksessa tapahtuu!
Treenataan kehäkäytöstä, käsiteltävänä oloa ja muiden koirien kanssa olemista.
Samalla ohitustaidotkin saavat kertausta :)

Näitä ja muitakin asioita pääset harjoittelemaan paimensukuisten Katselmustreeneissä
Turussa 
Assistentinkadun kentällä keskiviikkoisin 15.3, 22.3 ja 5.4.2017 12.4.2017 
klo 18.00.
Erllistä ilmoittautumista ei tarvita - riittää, että ilmestyt paimensukuisesi kanssa paikalle.
Näihin perustaitoharjoituksiin kannattaa osallistua vaikka ei olisikaan osallistumassa katselmukseen. 

Treenin ohjaa aluekerhon Kirsi Saarinen (kiitos Kirsi!). 

Ota mukaan paljon koiran mielestä herkullisia, helposti nieltäviä nameja ja iltaruoka kannattaa antaa vasta treenikerran jälkeen, jotta koiralla on mahanpohjassa motivoiva, pikku nälkä :)

Kuva aluekerhon katselmustreeneistä keväällä 2015
Klikkaamalla kuvaa näet sen suurempana

Jos sinulla on kysymyksiä treeneistä, voit olla yhteydessä vaikkapa osoitteella terhinp at gmail.com (jätä välilyönnit pois ja korvaa at @-merkillä) taikka kirjaa kysymyksesi aluekerhon FB-palstalle.

Nähdään treeneissä! 😊

Huom! Paimensukuisten lapinkoirien katselmuksessa ei koiralta vaadita mitään erityisten käyttäytymis- tai tottelevaisuussääntöjen hallintaa. Kaikki paimensukuiset lapinkoirat ovat tervetulleita katselmukseen, kyseessähän ei ole näyttely vaan koko perheen tapahtuma, jonka tarkoitus on antaa käsitys ps-lapinkoiran tämän hetkisestä kannasta. 

sunnuntai 5. helmikuuta 2017

Katselmus 2017 - ilmoittautuminen avattu

Katselmus 2017 järjestetään Liedon Zoolandiassa 22.-23.4.2017 ja järjestelyistä vastaa Lounais-Suomen ja Pirkanmaan aluekerhot yhteisvoimin.

Katselmukseen ilmoittautuminen on nyt avattu.
Löydät lisätietoja ja ilmoittautumisohjeet Paimensukuisen Lapinkoiran Seuran sivulta:
http://paimensukuinen.fi/wpress/toiminta/katselmus/

Ja suoralinkki sähköiseen ilmoittautumislomakkeeseen löytyy tästä:
http://www.verkkoviestin.fi/lapinkoirat/

Avustajia kaivataan
Katselmukseen kaivataan edelleen talkootyöläisinä kehäavustajia (huolehtimaan koirat oikeassa järjestyksessä kehään), kehäsihteereitä (kirjaamaan tuomarin kommentit arvostelulomakkeelle) ja erilaisiin asiakaspalvelutöihin (ilmoittautumispisteelle yms).
Lisäksi tarvitaan apukäsiä katselmusta edeltävänä perjantai-iltana pystytyshommiin ja sunnuntaina katselmuksen päätteeksi purkuhommiin.

Jos sinulla olisi mahdollisuus antaa aikaasi katselmustapahtuman järjestelytöihin, vaikka vain vähänkin, niin laita sähköpostia joko terhinp (at) gmail.com tai katselmustoimikunnan vetäjälle Tuulikki Heikkilälle tuheikkila (at)gmail.com ja kerro, koska sinulle sopisi osallistua takootyövuoroihin.

Myös arpajaisvoittoja ja kehäpalkintoja kerätään edelleen. Jos sinulla on tavaraa lahjoitettavaksi, niin ole yhteydessä Eveen, meiliosoite tassuttelijat (at) hotmail.com.


Eikös olekin kiva juttu, kun Katselmus on nyt näin lähellä meitä, eikä tarvitse matkustaa päästäkseen perille. Tehdään tästä siitä syystä oikein onnistunut tapahtuma - yhdessä!

Hyvää talven jatkoa kaikille paimensukuisille!


sunnuntai 12. kesäkuuta 2016

Vuoden 2017 PLS Katselmus Zoolandiassa

Paimensukuisen Lapinkoiran Seuran vuosittainen katselmus järjestetään ensi vuonna 22-23.4.2017 Liedon Zoolandiassa.

Katselmuksen järjestelyistä vastaavat Lounais-Suomen ja Pirkanmaan aluekerhot yhteistuumin. Järjestelytoimikuntaa vetää Tuulikki Heikkilä.



Kaikkia paimensukuisaktiiveja tarvitaan hyvän katselmuksen järjestämiseksi. Jos sinäkin haluat auttaa järjestelyissä, niin niin meilaa suoraan Tuulikille (tuheikkila at gmail.com), taikka Evelle tai Terhille (meiliosoitteet sivun oikeassa alareunassa).
Sekä klikkaa itsesi mukaan Facebookin ryhmään nimeltä 'PLS Katselmus 2017'.

Auttaa voit esimerkiksi hankkimalla arpajaisvoittoja tai ehdottamalla halukkaita sponsoreja tapahtumalle.
Myös muita tehtäviä on jaossa kunhan järjestelyjen isompi vaihde pyörähtää käyntiin. Sekä itse katselmusviikonloppuna tarvitaan toki talkooväkeä niin arpajaispöytään, makkaranpaistajaksi kuin kehiinkin.


Tehdään yhdessä hyvä (paras ikinä!) katselmus Iloinen hymiö , kivaa kun se ensi keväänä on meitä lähellä!