perjantai 2. lokakuuta 2015

Porukalla Raisioon lenkkeilemään 24.10!

Tule mukaan kimppalenkille Raisioon luontopolulle lauantaina 24.10.2015, klo 11.00!
Huom! Lenkki on PERUTTU osanottajien puuttuessa. Suunnitellaan myöhemmin uutta lenkkiä.

Lenkki kestää noin 45min. Näköalatornilla voidaan pysähtyä turisemaan ja nauttimaan eväitä, jos sellaisia on tullut pakattua mukaan. Lenkkiohjaajina toimii Maria Leino ja Koda.

Tapaamispaikka: Raisio, Tuulilantie 10. (klikkaa itsesi karttakuvaan, google maps)
Ajo-ohje: ajetaan Raision Drive In Hesburgerille ja jatketaan Hulvelankatua eteenpäin, jonka jälkeen käännytään vasemmalle Innanmaankadulle. Innanmaankadulta käännytään Tuulilantielle, joka on pieni hiekkatie. Tien päässä on parkkipaikka 4 autolle, mutta tien varteen mahtuu lisää.

Marialle voi soittaa, jos ei meinaa löytää perille: 040 9609701 ja ilmoita mielellään myös tulostasi FB:n aluekerhon sivulla lenkin viestiketjussa taikka tekstiviestillä yllä olevaan numeroon, niin tiedetään odoella ennen lähtöä.

Tapaamisiin lenkillä!


        

maanantai 21. syyskuuta 2015

Paimennuspäivä Määtilalla lokakuussa, tule mukaan!

Aluekerho järjestää yhdistyksen jäsenille lammaspaimennuspäivän 17.10, johon voit paimensukuisen lapinkoirasi kanssa osallistua. Ja tervetuloa mukaan myös muiden aluekerhojen alueilta!

Lammaspaimennukset sopivat hyvin aloittelijallekin, koiran olisi kuitenkin hyvä olla 4 kk täyttänyt.

Lammaspaimennuspäivä on 17.10 Oripään Määtilalla.
Sijainti n. 100 km. Tampereelta ja 60km Turusta.
Paimennuspäivä tapahtuu, jos osallistumassa on vähintään 10 koiraa (enintään 15 koirakkoa). Osallistumismaksu on 35 € / koira ja lampailla käydään 2 kertaa.

Jos kiinnostuit, ilmoittaudu Tuire Virtaselle meilillä:
tuire.vuokko_at_wakkanet.fi
Huom! Ilmoittautuminen viimeistään 6.10.!

Ilmoittautuessasi kerro koiran kutsuma- ja virallinen nimi.
Mainitse myös koiran ikä ja kerro, oletteko olleet lampailla ennen ja minkä verran.
Ja kerro myös oma nimesi sekä sähköpostiosoitteesi ohjeiden toimittamista varten.

(Päivään sisältyy sellainen säävaraus, että, jos on useampia päiviä rankkaa sadetta ennen, niin laidun menee liian pehmeäksi, mutta se nähdään sitten myöhemmin, eli ilmoittautukaa kaikesta huolimatta.)















sunnuntai 20. syyskuuta 2015

Lokakuussa 3.10 kimppalenkki Turussa!

Kaupunkikävely- kimppalenkki la 3.10. klo 11 Turussa!  (Huom: muuttunut pvä!)
Aluekerho on viettänyt hiljaiseloa kesän yli, mutta tapaisimmeko toisemme kimppalenkillä ensi lauantaina 3.10. aamupäivällä klo 11.00?

Kokoonnutaan Tuureporinkadun ja Arkistopolun kulmassa (parkkipaikat lähellä Parkin kenttää, Terveystalon takana). Ks kartta, klikkaa auki:


Lenkki on noin tunnin mittainen: Kävellään jokirantaan, ja rantaa pitkin keskustaan, josta sitten mutkittelemme keskustan läpi takaisin autoille.

Jos ja kun Tuureporinkadun koirakahvila (Pieni Tassuputiikki) on auki, niin voimme halutessamme poiketa kupposelle kahvia ennen kuin hakeudumme takaisin autoille. Toki voit tulla mukaan pelkästään kävelemäänkin (tai vain kahville :) ).
Ilmoita etukäteen tulostasi Facebookissa aluekerhon ryhmässä taikka meilillä terhinp at gmail.com

Tervetuloa mukaan! (teimme muuten samaisen kävelyreissun ihan täsmälleen vuosi sitten, ehkä tästä tulee meille traditio :) ).



torstai 26. maaliskuuta 2015

Katselmus - jatkotreenit

Suosion ja kysynnän vuoksi järjestämme halukkaille vielä kolmannen treenauskerran:
Eli tiistai 31.3. klo 18.00 -  Assistentinkadun kentällä .

Voit ilmoittautua Lounais-Suomen paimensukuisten FB-ryhmässä taikka meilaamalla minulle (terhinp_at_gmail.com).

Treenataan kehäkäytöstä, mutta myös ohituksia ja toisten koirien kanssa olemista.

Ja kuten edellisilläkin kerroilla:

Treeneissä on säävaraus (kenttä on todella kurainen sateella). Seuraa viime hetken ilmoituksia aluekerhon FB-ryhmässä tai pirauta/tekstaa vaikka minulle jos olet epävarma. Numeroni löytyy sivun oikeasta laidasta.

Ota mukaan paljon koiran mielestä herkullisia, helposti nieltäviä nameja ja iltaruoka kannattaa antaa vasta treenikerran jälkeen, jotta koiralla on mahanpohjassa motivoiva, pikku nälkä :)




lauantai 28. helmikuuta 2015

Katselmustreenit 17.3. & 24.3. klo 18.00

Oletko lähdössä paimensukuisten Katselmukseen 25-26.4.2015 Helsinkiin?
Haluatko harjoitella kehäkäytöstä ennen tapahtumaa?
Tai kaipaatko muuten vaan koirasi kanssa tilaisuutta harjoitella muiden koirien lähellä olemista?
Tuottaako vieraan ihmisen käsittelyssä oleminen koirallesi hämmennystä?

Näitä ja muitakin asioita pääset harjoittelemaan paimensukuisten Katselmustreeneissä
Turussa Assistentinkadun kentällä ti 17.3 & 24.3.2015 klo 18.00.

Tähän treeniin kannattaa siis ilmoittautua vaikka ei olisi katselmukseen lähdössäkään.
Treenin ohjaa Kirsi Saarinen (kiitos Kirsi! :) ).

Tule mukaan!
Voit ilmoittautua Lounais-Suomen paimensukuisten FB-ryhmässä taikka meilaamalla minulle (terhinp_at_gmail.com).

Treeneissä on säävaraus (kenttä on todella kurainen sateella). Seuraa viime hetken ilmoituksia aluekerhon FB-ryhmässä tai pirauta/tekstaa vaikka minulle jos olet epävarma. Numeroni löytyy sivun oikeasta laidasta.

Ota mukaan paljon koiran mielestä herkullisia, helposti nieltäviä nameja ja iltaruoka kannattaa antaa vasta treenikerran jälkeen, jotta koiralla on mahanpohjassa motivoiva, pikku nälkä :)

(katselmusnäkymä v. 2013)

lauantai 31. tammikuuta 2015

Uusi vuosi, uudet kujeet!

Hyvää alkanutta vuotta 2015 kaikille paimensukuisille ihmisineen!



Tammikuu on vietetty hiljaiseloa ja nyt helmikuun koittaessa nurkan takana on jo illatkin hieman valoisampia :)

Kouluttajamme Eve, toinen aluekerhon vetäjistä on jäänyt äitiyslomalle, onnellista mammalomaa Evelle!!

Mutta nyt kaivataan samalla aktiivisia jäseniä aluekerhon toimintaan:

Onko sinulla jokin lempilenkki koirasi kanssa? Haluaisitko esitellä sen meille muillekin? Ilmoita Terhille (terhinp_at_gmail.com) kimppalenkkikohteesta, niin julkaistaan kutsu täällä kotisivulla ja Facebookissa ja kokoonnutaan yhteen lenkkeilemään.

Facebookissa aluekerhon sivulla on viritelty keskusteluketju omatoimiharjoittelusta paimensukuisporukalla. Millaista harjoitusta tai aktivointia sinä kaipaat koirasi kanssa? Ohittelutreeniä? Tottelevaisuusharjoituksia? Muuta?
Tai toivotko jotain ostettua koulutusta paimensukuisporukalle? Jos kiinnostusta löytyy ja riittävästi osanottajia, voimme vaikka porukalla ostaa itsellemme koulutuspaketin. 

Tule siis mukaan keskustelemaan ja ideoimaan harjoituksia Facebookin ryhmäsivulle taikka meilaa niistä suoraan Terhille, osoite ylempänä tekstissä. Ja aluekerhon sivun osoitehan löytyy oikealta palkista.

Tapaamisiin kevään mittaan kimppalenkeillä ja muissa kokoontumisissa! :)