sunnuntai 2. helmikuuta 2014

Suunnittelupalaveria ja Maskun Rivieraa

Sunnuntaina 2.2.2014 kokoonnuimme Raision ABC:llä kahvikupposen ääreen ja löimme porukalla viisaat päämme yhteen kevään ohjelmasta. Ja seuraavanlaisin tuloksin:

Kimppalenkkejä on keväällä tulossa useampikin, niistä tarkemmin myöhemmin, mutta tässä jo ensi käden tietona, että sunnuntaina aamupäivällä 23.2. kierretään Littoisten järvi Elinan johdolla.
Tästä ja muista suunnitteilla olevista kimppalenkeista lisää tietoja lähiaikoina tällä sivulla.
Muina lenkkikohteina tänä keväänä Parainen, Sattmark (luontopolku n 5-6 km) sekä mahdollisesti Savojärven kierros (n.6-7 km).

Päätimme myös järjestää katselmustreenit, Even vetäminä, niistä lisää edellisessä postauksessa tällä sivulla.

Toiveena nousi lisäksi esiin jäljestys-/hakupäivä, mutta tämä asia jätettiin hautumaan suunnittelua varten.

Yllä mainittujen lisäksi kevätohjelmassa on jo aikaisemmin lukkoon lyödyt Puuhapäivä (8.3.2014 klo 10-14 Raisiossa Vanton tilalla) ja Rally-toko (maanantaisin,  5.5.- 2.6.2014 klo 18-19 Raision koiratarvikkeen pihalla). Katso tarkemmat tiedot välilehdeltä: Tapahtumat 2014.

Kahvittelun jälkeen suunnattiin nokat ja kuonot kohti Maskun Rivieran ulkoilumaastoja, allekirjoittanut itse vain ei jalkavamman vuoksi voinut valitettavasti osallistua.
Katja oli kuitenkin kuvannut koko komean karvakuonoporukan, ja kuvia on tässä ihailtavaksenne:








Katselmustreenit huhtikuussa

Paimensukuisen lapinkoiran vuosittainen Katselmus pidetään tänä vuonna 26. - 27.4. Muuramen Riihivuoressa. Katselmukseen ovat tervetulleita kaikki Paimensukuisen Lapinkoiran Seuran paimensukuisjäsenet perheineen! Katselmukseen osallistuminen ei edellytä koiralta mitään erityistaitoja, kyse on enemmänkin "Tule sellaisena kuin olet" -tapahtumasta :) !
Lue tapahtumasta lisätietoja Seuran sivulta LINKKI.


Aluekerho järjestää katselmustreenit huhtikuussa ennen varsinaista tapahtumaa. 

Katselmustreenissä harjoitellaan hihnakäytöstä ja koiran "esittämistä", vaikkei katselmus olekaan näyttely. Koiran on kuitenkin hyvä totutella tilanteeseen, jossa se kulkee jonossa muiden koirien kanssa ja vieras ihminen käy katsomassa ja koskemassa sitä.
Lisäksi harjoitellaan toisten koirien ohittamista ja seisomista sekä joitain muita käyttäytymistreenejä.
Kerromme myös hiukan Katselmus- tapahtumasta ja koirien arvioinnista.
 

Kurssikertoja on kolme, voit osallistua kaikkiin kolmeen taikka johonkin yksittäiseen, aikataulusi mukaan.
Ajankohta: torstai 3.4., torstai 10.4. ja tiistai 15.4 -  kello 18.00 alkaen.
Paikka: Raision Koiratarvikkeen pihalla (paikka vahvistetaan lähempänä ajankohtaa)


Ilmoita tulostasi Evelle, niin tiedämme kunka monta osallistujaa odotella: tassuttelijat(at)hotmail.com

torstai 9. tammikuuta 2014

Päiväkahvit ja Kimppalenkki 2.2.2014

Tervetuloa 2.2. sunnuntaina klo 11.30 Paimensukuisten Päiväkaffeille!
Tarkoitus on tutustua toisiimme, nyt kun alueelle on muuttanut paljon uusia paimensukuisia. Samalla voimme kahvin ääressä suunnitella mitä kaikkea kivaa haluaisimme tämän vuoden aikana tehdä :)
Voimme suunnitella päivämääriä ja kohteita yhteisille kimppalenkeille ja kuulla ehdotuksia toivotuista kursseista ja muuta vastaavaa. 
Päiväkahvien paikkana on Raision ABC-asema, Piilipuunkatu 2, Raisio (jokainen maksaa itse kahvinsa ja syömisensä, koirat odottavat kahvin ajan autossa). Tässä linkki Raision ABC-aseman nettisivulle ja tässä vielä linkki suoraan karttakuvaan
Päiväkahvien jälkeen on mahdollisuus osallistua kimppalenkille Maskun Rivieran maastoon (linkki) jonne on matkaa ABC-asemalta pari kilometriä. Linkki myös karttakuvaan (Raumantie 613).
Ja huom, lenkin pituus on n neljä kilometriä, joten nuoremmatkin koirat jaksavat sen kävellä.
Kaikki uudet ja vanhat Lounais-Suomen paimensukuiset ovat erittäin tervetulleita!
Jotta voimme hieman arvioida paikalle saapuvien määrää, niin laitatteko viestiä Evelle osoitteeseen tassuttelijat(at)hotmail.com (vaihda @ merkkien (at) tilalle),
taikka voit ilmottautua myös Facebook-ryhmässä tätä uutista koskevassa ketjussa (Lounais-Suomen Paimensukuiset Lapinkoirat- ryhmä).
Tervetuloa joukolla mukaan! :)

keskiviikko 8. tammikuuta 2014

Aluekerholle uudet vetäjät, Eve ja Terhi! Tytille iso kiitos!

Aluekerho sai tänä vuonna uudet vetäjät kun kerhon pitkäaikainen vetäjä Tytti Salonen otti vastuulleen uusia tehtäviä Paimensukuisten Lapinkoiran Seurassa (PLS).
Tytille suuri kiitos
kuluneista vuosista aluekerhon vetäjänä!


Uudet aluekerhon vetäjät ovat vuoden alusta 2014 alkaen Eve Varjo ja Terhi Niittyaro-Pettersson:

Eve toimii päävastuullisena vetäjänä, PLS:n yhteyshenkilönä aluekerhoon päin (Eve on myös PLS:n hallituksessa), sekä edelleen kursseja ja paimennuspäiviä järjestäen.

Terhin vastuulla on aluekerhon kotisivut, mahdolliset paperityöt, Reviiriyhteyshenkilönä toimiminen sekä kimppalenkkien yms kokoontumisten järjestäminen muiden aktiivisten jäsenten kanssa.

Kaipaamme myös muita aktiivisia jäseniä suunnittelemaan toimintaamme!

Even ja Terhin yhteystiedot löytyvät sivun oikeasta alareunasta. Ole yhteydessä ajatuksinesi, ideoinesi kysymyksinesi ja ehdotuksinesi!

Hännänheilautuksin ja tapaamisiin erilaisissa paimensukuistapahtumissa pitkin vuotta!



tiistai 24. joulukuuta 2013

Hyvää Joulua!

Kinkuntuoksuista Joulua kaikille paimensukuisille pörröpöksyille!
Sekä iloista Uutta Vuotta!
Kuulumisiin uusin kujein taas ensi vuonna 2014!


(Joulukorttimannekiinina Villi-Joikhu Lumihohto ½ -vuotiaana)




tiistai 10. joulukuuta 2013

Pentukoulun tietoihin muutoksia!

Hei ja huom huom tiedotus!

Tammikuussa alkavaan pentukouluun on tullut muutoksia alkuperäisen kouluttajan aikataulun vuoksi. Katso Tapahtumat - välilehdeltä (yllä, linkki) muuttuneet tiedot ja ilmoittautumisohjeet.


perjantai 6. joulukuuta 2013

Leiki & Pelaa -koulutuspäivän tunnelmia

Itsenäisyyspäivänä 6.12. joukko kerholaisia koirineen osallistui Leiki ja Pelaa -koulutuspäivään, vierailevana kouluttajana Jirka Vierimaa (linkki).

Päivän teemana oli hallittu leikki - toisin sanoen, leikkiähän osaa jokainen, mutta ilman harjoitusta ja suunnitelmallisuutta koiran ja ohjaajan välinen leikki ei aina välttämättä palvele koiran koulutuksen päämääriä ja yhteistyön tiivistymistä. Kun taas hyvin toimiessaan leikki on monelle koiralle erinomainen palkkio hyvin tehdystä työstä, nopeuttaa oppimista ja hitsaa ihmisen ja koiransa vielä tiiviimmin yhteen.

Keli oli tälle ajalle tyypillinen, eli lunta tuprutti, mutta joka ikävä kyllä päätyi vetenä maahan lammikoita muodostaen. Lopuksi lumentulo taisikin muuttua kokonaan kylmäksi vihmovaksi sateeksi, näppimme jäädyttäen. Mutta vastapainona oli tunnelma mukava ja iloinen.

Ohessa vielä muutama kuva tapahtumasta, mutta varsin vähän tuli kuvattua, sillä piti tietysti olla itsekin mukana touhuissa oman koiran kanssa =)

 Suunnittelupalaveri ilman koiria (jotka odottelivat autoissa).

Kurssipäivän puolessa välissä nautimme lämmintä glögiä, joka lämmitti ihanasti meitä vähän viluisia kurssilaisia, siis meitä ihmisiä - säänkestävät koirammehan ei tietty olleet kelistä milläänsäkään =)
Glögin kyytipoikana joulutorttuja, pipareita ja muita herkkuja.

Minja ja takana Nesla (porokoira) leikkimässä

 Tuisku ja taaempana Pyry emäntineen

 Siru

Etualalla Minja, taustalla Pyry


Turistina paikalla piipahti myös pikkuinen Lili, joka vei meidän kaikkien sydämet

Pate tauolla

Ja Wiima odottelee kärsivällisesti (enemmän tai vähemmän), että saisin kuvani näpsittyä ja päästäisiin jatkamaan leikkimistä :) Ja niin me tehtiin!